Serios, Ted

Serios (s. 1918) nousi julkisuuteen 1960-luvulla väitettyään kykenevänsä siirtämään ajatuksiaan suoraan kameran sisällä olevalle filmille. Tämä kyky tuli tunnetuksi ajatuskuvauksen tai ajatusvalokuvauksen nimellä.

Ajatuskuvia otettaessa Serios asetti ”gizmon” eli pienen putkeksi taivutetun paperin linssin eteen. Hän väitti sen parantavan ajatustensa kohdistamista. Kertomatta muille Serios ilmeisesti hyödynsi myös pientä putkea, jonka toisessa päässä oli suurentava linssi ja toisessa pala tavallisesta diasta. Kun Serios asetti putkensa kameran lissiä vasten käsien ja gizmon kätköissä, apulainen pystyi vangitsemaan filmille hänen ”ajatuksensa”.

Seriosin merkittävin tukija oli yhdysvaltalainen psykiatri Jule Eisenbud, jonka usko Seriosin kykyihin oli yhtä vankkumaton kuin hänen välinpitämättömyytensä kokeiden todellista kontrollointia kohtaan. Toisaalta kontrolloinnista ei olisi ollut mitään hyötyä, sillä Eisenbud olisi aina tulkinnut Seriosin toimet täydelliseksi menestykseksi.

Kerran Eisenbud pyysi Seriosia ottamaan ajatusvalokuvan kadonneesta Thresher-sukellusveneestä. Serios — tavalliseen tapaansa — ei tuottanut kuvaa pyydetystä kohteesta, vaan filmille ilmestyi kuningatar Elizabeth II kuva. Vaikka tavallinen kansalainen pitäisi tulosta epäonnistumisena — tosin mielenkiintoisena sellaisena —, Eisenbud katsoi Seriosin tuottaneen sitä mitä pyydettiinkin.

Taikuri James Randi kuvaa Eisenbudin logiikkaa kirjassaan Flim-Flam (1987): ”No myönnettäköön, että Liz on saanut muutamia kiloja lisää viime vuosina, mutta eivät hänen piirteensä millään muotoa ydinsukellusvenettä muistuta… Eisenbud selittää, että kuningattaren nimi on latinaksi Elizabeth Regina, ja siinä puolet halutusta! Mitä? Et ymmärtänyt? Tällä tavalla sinusta ei ikinä tule para­psykologia! Katsotaanpa uudelleen, jos sopii? ElizabeTH REgina. Selkisikö nyt? Eisebudin tarkkaavainen mieli löysi Thresherin alkukirjaimet kuningattaren latinalaisen nimen keskeltä! Voi kuinka nerokasta häneltä. Freudilaisena psykiatrina hänen olettaisi vetävän äidin jossain vaiheessa mukaan — ja niin hän tekee. Kuningatar Elizabeth on äitihahmo miljoonille. Ja meri on väitetysti kaiken äiti. Thresher on meressä. Ranskaksi ”äiti” on mére. Ranskaksi ”meri” on mer. Huomaa samanlaisuus näissä sanoissa. Ted Serios on kiintynyt äitiinsä, ja hänen nimensä on — Esther! Hyvät ihmiset, eikö para­psykologia ole ihmeellistä? Sillä nimestä Esther me saamme etsimämme SHER:in täydentääksemme sanan Thresher!” Yksinkertaista, eikö totta?

Katso: Ideoplasti.

Kirjallisuutta: Randi 1987b.

alkuun palaa