Skepsis ry on myöntänyt vuoden 2012 Huuhaa-palkinnon

Valkee Oy:lle

 ansiokkaasta heikosti tutkitun terveystuotteen markkinoinnista

 

Valkee Oy on tuonut markkinoille ”korvavalot”, joiden väitetään auttavan tehokkaasti kaamosmasennukseen.

Tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin varsin kapea-alaisia sekä koehenkilöiden satunnaistamisen ja sokkouttamisen osalta erittäin puutteellisia. Valkee Oy on lähtenyt markkinoimaan tuotettaan tehokkaana apuna terveyteen ennen kuin väitteiden tueksi on ollut tieteellisesti vakuuttavia tutkimuksia. Tuotetta on markkinoitu myös yli Valviralle rekisteröidyn käyttötarkoituksen muun muassa mielialan vaihteluihin, masennukseen, uniongelmiin sekä lentomatkustajan vuorokausirytmin siirtämiseen.

Skepsis ei halua estää uusia innovaatioita, mutta niidenkään kohdalla ei markkinointi saa mennä tutkimuksen edelle. Tulosten pitää olla olemassa ennen terveysväitteitä.

Skepsis ry:n hallitus 5.12.2012

Pertti Laine, puheenjohtaja
Otto J. Mäkelä, varapuheenjohtaja
Anna-Liisa Räihä, sihteeri
Toni Heikkinen, rahastonhoitaja
Hallituksen jäsenet:
Ville Aarnikko, Denis Galkin, Juha Leinivaara, Heikki Nevala, Tiina Raevaara