EE-ilmiö

(engl. experimenter effect). EE-ilmiöllä tarkoitetaan tutkijan vaikutusta para­psykologisen tutkimuksen tulokseen. Tämän vaikutuksen myöntävät niin skeptikot kuin para­psykologitkin, sillä psi-tutkimusten tulokset selvästikin riippuvat kokeen tekijästä. Eri ryhmät antavat ilmiölle usein kuitenkin erilaisen tulkinnan.

Skeptikoiden mukaan EE-ilmiö on osoitus häiriötekijöiden vaikutuksesta eli kokeita ei ole suoritettu kontrolloidusti samankaltaisissa olosuhteissa. Parapsykologien mukaan EE-ilmiö johtuu tutkijoiden uskosta para­psykologisiin ilmiöihin: skeptikoiden negatiiviset ja kyseenalaistavat ajatukset estävät ilmiöt, kun taas myönteiset tutkijat kykenevät rentouttamaan koehenkilön ja auttavat koehenkilöä omilla psyykkisillä kyvyillään. Onkin alettu puhua lampaista (para­psykologisiin ilmiöihin uskovat) ja vuohista (kriittisesti para­psykologisten ilmiöiden olemassaoloon suhtautuvat). Parapsykologit ovat siis muuttaneet EE-ilmiön kuvauksesta selitykseksi, mikä takaa etteivät he koskaan voi olla väärässä: epäonnistumiset johtuvat kokeenjohtajan negatiivisuudesta.

Mutta edes kaikki ”lampaat” eivät saa myönteisiä tuloksia. Esimerkiksi englantilainen para­psykologi Susan Blackmore yritti yli kymmenen vuoden ajan saada psi:tä esille. Blackmore kertoo riipaisevasti elämänkerrallisessa teoksessaan In search of the light kuinka huonoksi hän tunsi itsensä, kun positiiviset tulokset jäivät vain kiihkeiksi haaveiksi: ”Mitä vikaa minussa on?”

Parapsykologi Scott Rogo vastasi toisessa yhteydessä Blackmoren kysymykseen. Rogo väitti Blackmoren vastustavan ”syvällä piilotajuisella tasolla” psyykkisten ilmiöiden olemassaoloa, ja täten sabotoivan omaa tutkimustaan. Väite on luonnollisesti mahdoton kiistää ja tuulesta temmattu, perusteeton. Parapsykologi Louisa Rhine ei nähnyt mitään esteitä miksei Blackmore voisi saada psi:tä tukevia tuloksia.

Jotkut para­psykologit ovat menneet niin pitkälle, että katsovat skeptisen mielialan vaikuttavan vahingollisesti jopa jo julkaistuihin positiivisiin tutkimustuloksiin. Toisin sanoen kun skeptikot lukevat psi-hypoteesia tukevaa tutkimusraporttia, heidän kyseenalaistavat mielensä voivat vaikuttaa ajassa taaksepäin ja muuttaa tutkimuksen tulosta! Myös tämä on osoitus siitä, kuinka pitkälle jotkut ovat valmiita menemään, jotta heidän ei tarvitsisi muuttaa käsityksiään.

EE-ilmiö ei siis käy selitykseksi para­psykologien laihoille tuloksille, vaikkakin kuvauksena se iskee kokeellisen para­psykologian sydämeen: para­psykologisten ilmiöiden olemassaolo on vuosisataisen tutkimuksenkin jälkeen vielä todistamatta.

Katso: Laantumistaipumus; Parapsykologia; Puuttuva psi; Ujousilmiö.

Kirjallisuutta: Alcock 1990; Blackmore 1996; Hines 1988.

alkuun palaa