Grafologia

(engl. graphology). Grafologialla tarkoitetaan käsialan tutkimista persoonallisuuden, terveydentilan tai parisuhteen arviointia varten. Sitä ei tule sekoittaa käsialojen vertailuun perustuvaan käsiala-analyysiin, jolla pyritään selvittämään dokumenttien tai allekirjoitusten oikeellisuus. Viimeksi mainittuja analyysejä tehdään esimerkiksi oikeudenkäyntejä varten.

Grafologian historiaan perehtyneen Joe Nickellin mukaan käsitys käsialan ja persoonallisuuden yhteydestä ulottuu ainakin muinaisen Rooman aikakaudelle. Esimerkiksi keisari Nero (37–68) kuvasi erästä miestä epärehelliseksi hänen käsialansa perusteella. 1000-luvulla kiinalainen filosofi Kuo Jo Hsu totesi, että käsialasta voi nähdä ”erehtymättä kuka on jalomielinen, kuka vulgaari”. Kiinassa jo vuonna 200–100 eaa. aloitettuihin virkamiesten henkilöstövalintoihin kuului käsialan, tai tarkemmin sanoen kalligrafisen tyylin analysointi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut grafologinen luonnearviointi, vaan kirjoitustaidollinen testi: aikana, jolloin ei ollut olemassa kirjoitus- tai painokoneita, oli tärkeää, että henkilön kirjoitus oli luettavaa. Joitakin psykologisempiakin kykyjä kirjoitustehtävällä arvioitiin, mutta ei käsialan pohjalta.

Grafologian varsinainen alku sijoitetaan kuitenkin vasta 1600-luvun Italiaan. Camillo Baldi (1547–1634) kirjoitti vuonna 1622 teoksen nimeltä Trattado come da una letterera missiva si conoscano la natura e qualita dello scriviente (Tutkimus menetelmästä tunnistaa kirjoittajan luonteenlaatu hänen kirjoituksestaan). Se on tiettävästi ensimmäinen systemaattinen esitys grafologiasta.

Grafologia-nimitystä käytti ensimmäisenä puolestaan ranskalainen kirkonmies Jean-Hippolyte Michon (1806–1881). Michonin menetelmänä oli yhdistää luonteenpiirteitä tiettyihin käsialanpiirteisiin, kuten t:n poikkiviivoihin. Tällaista lähestymistapaa kutsutaan analyyttiseksi. Intuitiivisessa lähestymistavassa grafologi aistii henkilön persoonallisuuden ”intuitiivisesti” suoraan tekstistä. Tällaista lähestymistapaa käyttivät muun muassa kirjailijat Johann von Goethe (1749–1832) ja Edgar Allan Poe (1809–1849). Michonin oppilas Crepieux-Jamin (k. 1840) kehitti puolestaan holistisen lähestymistavan. Siinä tekstiä tarkastellaan yksittäisten käsialapiirteiden muodostamana kokonaisuutena.

Saksalainen Ludwig Klages (1872–1956) käsitti grafologian osana yleisempää ”ilmaisutiedettä” (saks. Wissenschaft von Ausdruck). Vuonna 1917 Klages julkaisi teoksen Handschrift und Charakter (Käsiala ja luonne), jossa hän esitti grafologisia ajatuksiaan. Klagesia on kutsuttu ”tieteellisen grafologian perustajaksi”.

Sveitsiläinen grafologi Max Pulver (1889–1952) yhdisti grafologiaan psykoanalyyttisiä käsityksiä. Hänen mielestään esimerkiksi voima, jolla kirjoittaja painaa kynää paperiin, ilmaisee kirjoittajan libidoa, elinvoimaa. Samoin hän katsoi, että korkealle nousevat kirjaimet viittaavat henkisyyteen, kun taas alas laskeutuvat viittaavat materialismiin ja seksuaalisuuteen.

Sittemmin grafologia on levinnyt ympäri maailmaa, myös Suomeen. Leviämisen myötä on syntynyt erilaisia ”koulukuntia” tulkintajärjestelmineen sekä grafologisia seuroja. Suomessa toimii Suomen grafologinen yhdistys. Grafologiaa harjoitetaan myös täysin ammattimaisesti. Sitä on hyödynnetty niin henkilöstö-, ammatin-, kuin aviopuolisonkin valinnassa.

Jotkut grafologit väittävät myös kykenevänsä näkemään käsialassa sairauksien vaikutuksen. Osa heistä väittää jopa kykenevänsä parantamaan sairauksia ohjaamalla käsialaa terveempään suuntaan. Grafologisesta parantamisesta käytetään nimitystä grafoterapia.

Samoin jotkut grafologit väittävät pystyvänsä ennustamaan henkilön elinikää käsialan pohjalta. Heidän mielestään pientä, ahdasta, painokasta ja säännöllistä käsialaa kirjoittavat elävät muita kauemmin. Myös käsialan korkeuseroista voidaan päätellä tulevien vuosien määrää: tasaisemmin kirjoittavat elävät kauemmin. Grafologisen opin mukaan nämä piirteet ilmaisevat psykologisia tekijöitä, joilla on vaikutusta terveyteen ja siten elinaikaan (esim. pieni käsiala ilmentää kohtuutta ja voimavarojen säästeliästä käyttöä; tasaisuus puolestaan tyytyväisyyttä ja stressittömyyttä).

Grafologian keskeinen ajatus siitä, että käsiala ilmentää persoonallisuutta, kuulostaa periaatteessa melko loogiselta. Ongelma on kuitenkin siinä, ettei grafologisia väitteitä persoonallisuuden ja käsialan yhteydestä olla empiirisesti todennettu yrityksistä huolimatta. Tutkimusten mukaan grafologian käyttö henkilöstövalinnoissakaan ei ole perusteltua. Erään grafologin mukaan grafologia on yhtä hyvä menetelmä kuin muutkin projektiiviset testit. Ongelma on se, että myös muiden projektiivisten testien pätevyys on kyseenalaistettu voimakkaasti.

Grafologia näyttääkin perustuvan vähemmän itseäänkorjaavaan tieteelliseen ajatteluun kuin maagiseen vastaavuusajatteluun. Esimerkiksi pienen käsialan väitetään ilmentävän tieteelliseen ajatteluun taipuvaisuutta: minä siirtyy taka-alalle, ja yleisluontoiset kysymykset nousevat kiinnostuksen kohteiksi. Pieniin tutkimuskohteisiin keskittyvien väitetään kirjoittavan erittäin pientä käsialaa. Heihin kuuluvat muun muassa bakteorologit ja ydinfyysikot. Mitään päteviä todisteita väitteen tueksi ei olla esitetty.

Kun ottaa edellä todetun huomioon, ei olekaan ihmeellistä, että grafologisia lausuntoja on kritisoitu niiden pitkälle menevien ja täysin perusteettomien tulkintojen vuoksi. Grafologit ovat esimerkiksi väittäneet kykenevänsä erottelemaan muista potentiaaliset varkaat, huumeidenkäyttäjät ja pedofiilit. Empiiristä tukea tällekään väitteelle ei olla esitetty.

Grafologisia lausuntoja on kritisoitu myös niiden yksipuolisuuden ja erityisesti yksipuolisen negatiivisuuden vuoksi. Esimerkiksi eräs suomalainen grafologi analysoi, että työpaikkaa hakenut mies oli ”tasapainoton. Häntä johti hallitsematon emotionaalisuus, ja hän oli reaktioiltaan arvaamaton. Hänen älyllisiä toimintojaan leimasi egoismi, joka sulki tosiasiat ajattelun ulkopuolelle. Kirjoittajan mielikuvitus ilmeni epärealistisena fantasiointina. Hänen ajattelunsa oli epäloogista ja sekavaa. Hän pyrki saavuttamaan materiaalisia arvoja oveluuden tai epärehellisyyden avulla. Tutkittavan energia suuntautui muuhun kuin työntekoon, vaikka hän joskus pystyikin … ponnistamaan voimiaan väliaikaisesti myös tarmokkaaseen toimintaan.” Kuka edes harkitsisi palkaavansa ihmisen, joka leimataan lähes täysin yksipuolisesti epätasapainoiseksi, laiskaksi, moraalisesti arveluttavaksi, ja ehkä jopa mielisairaaksi?

Samoin grafologisia lausuntoja on kritisoitu abstraktisuudesta, monimerkityksellisyydestä ja epämääräisyydestä. Tämän seurauksena ne sopivat lähes keneen tahansa: lausunto ei kerro jonkun tietyn henkilön luonteesta, vaan se kuvaa ”kaikkien” persoonallisuutta. Henkilö, joka uskoo grafologisen arvioinnin perustuneen hänen käsialaansa, voi kuitenkin kokea yleisen kuvauksen sopivan erittäin hyvin juuri hänen persoonaansa. Ilmiöstä on käytetty nimitystä Forer-efekti.

Yhteenvetäen voi sanoa, että grafologia on vanha ja ainakin jossain määrin looginen oppi. Mutta siitä, että jokin oppi on vanha tai että se kuulostaa järkevältä, ei seuraa, että oppi on pätevä ja sen soveltaminen oikeutettua. Tehtyjen tutkimusten mukaan grafologia ei ole luotettava tai pätevä menetelmä persoonallisuuden kuvaamiseksi, ja siksi sen soveltaminen esimerkiksi henkilöstövalinnoissa on kyseenalaista.

Grafologia ei ole myöskään edistyvä tiede. Esimerkiksi erään grafologiayhdistyksen puheenjohtaja on todennut, ettei grafologian tieteellinen tutkimus ole tarpeen, koska käytännön työskentely opettaa. Hän on myös todennut, että grafologia oli valmis jo 1950- ja 1960-luvuilla, ja ettei hän ole kyseenalaistanut mitään grafologiaan liittyvää 30-vuotisen uransa aikana. Se kriittisyydestä ja itseäänkorjaavasta tieteestä.

Katso: Forer-efekti; Frenologia; Fysionomia; Grafoterapia; Palmistria; Maaginen ajattelu; Projektiiviset testit.

Kirjallisuutta: Beyerstein ja Beyerstein 1992; Furnham 1989; Gardner 1957; Halder-Sinn Enkelmann ja Funsch 1998; Kaitaro 1995a; Ojanen 1999; Ollikainen 1993a; Tripician 2000.

alkuun palaa