I ching

(engl. I Ching). I ching on vanha kiinalainen teos, jonka filosofia on inspiroinut niin kunfutselaisuutta kuin taolaisuuttakin. Se on myös ennustusmenetelmä, joka kertoo tulevaisuudesta ja antaa toimintaohjeita. Myytin mukaan I chingin alkuperä ulottuu keisari Fu Hsihin yli 2 000 vuoden taakse.

I ching koostuu 64:stä heksagrammista eli kuuden viivan kuviosta. Jokaisella heksagrammilla on nimi ja siihen liittyvä laajempi kuvaus. Esimerkiksi heksagrammi numero 18 nimi on ”Korjaa pilalle mennyt asia”. Sen mukaan pilatut, huonosti hoidetut asiat voidaan korjata omalla toiminnalla, mutta ainoastaan harkittuna ja oikein ajoitettuna.

Heksagrammin viivat voivat olla joko jatkuvia tai katkoviivoja. Jatkuvat viivat symboloivat yangia, maskuliinista energiaa, ja katkoviivat puolestaan yinia, feminiinistä energiaa. Viivoja muodostetaan heittämällä erityisiä tikkuja tai kolikkoja, ja muuttamalla niiden antama ”tulos” viivoiksi.

Tikkujen käyttö on monimutkaista ja useat tyytyvätkin helpommin käytettäviin kolikoihin. Ihanteellisimpia olisivat vanhat kiinalaiset kolikot, mutta tyytyminen lienee käytössä oleviin rahoihin. I ching -oppaat kuitenkin suosittelevat, että jälkimmäisessäkin tapauksessa neuvonpyyntöä varten varattaisiin tietyt kolikot.

Kolikkoja käytettäessä vetäydytään hiljaisuuteen ja rauhoitutaan, sillä kolikoissa vaikuttaville ”kosmisille voimille” tulee olla vastaanottavainen. Henkilö muodostaa mielessään tarkan kysymyksen, johon hän haluaa vastauksen. Tämän jälkeen henkilö keskittyy kysymykseen ja kolikot heitetään ilmaan. Kolikoiden pudottua maahan niiden arvot muutetaan viivaksi. Kolme klaavaa tarkoittaa muuttuvaa yiniä (- -), kaksi kruunaa ja yksi klaava pysyvää yiniä (- -), kaksi klaavaa ja yksi kruuna pysyvää yangia (—) ja kolme kruunaa muuttuvaa yangia (—). Toimenpide toistetaan kuusi kertaa, jotta saadaan aikaiseksi kokonainen heksagrammi.

Tämän jälkeen henkilö lukee heksagrammin tekstin, ja tulkitsee sen omaan kysymykseensä sopivaksi. Jos heksagrammiin kuuluu joko muuttuva yin tai yang, hänen tulee lisäksi lukea toisen heksagrammin teksti. Toinen heksagrammi muodostetaan muuttamalla viiva vastinparikseen (esim. muuttuva yang yiniksi). Näin henkilö saa vastauksen häntä vaivanneeseen kysymykseen.

Vastaukset muodostavat yleensä jonkinlaisen ”toimintaohjeiden Barnum-efektin” eli epämääräisyydessään ne sopivat mihin tilanteeseen tahansa, ainakin kun henkilön tulkintakyky venyy tarpeeksi pitkälle. Henkilökohtaisuudessa lieneekin I chingin viehätys: maailmankaikkeus puhuu juuri minulle tämän vanhan, mystisen menetelmän kautta ja kertoo kuinka minun tulee toimia. I chingiin omakohtaisesti perehtynyt psykiatri Carl Gustav Jung onkin todennut: ”I Ching ei tarjoa itseään todistein ja tuloksin… Se ei tarjoa tosiasioita tai voimaa, mutta itseä koskevaa tietoa… rakastaville se näyttää olevan oikeanlainen kirja.”

I chingiä ei saa vaivata samalla kysymyksellä kahta kertaa. Tämän väitetään suututtavan ”kosmiset voimat”. Kieltoon vaikuttaa varmasti myös se, että hyvin todennäköisesti kysyjä ei saa samaa vastausta kysymykseensä. Ehkäpä ”kosmiset voimat” muuttavatkin mielensä hetkessä tai ne erehtyivät ensimmäisellä kerralla. Tai ehkä ne erehtyivät toisella kerralla. Kuka tietää?

Vaikka I chingiä ei käyttäisi ennustamiseen sen yleisemmät filosofiset oivallukset voivat vedota joihinkin, ja miksei se voi auttaa näkemään elämän ongelmatilanteita erilaisista, ratkaisua helpottavista näkökulmista.

Katso: Ennustaminen; Jung, Carl Gustav; Synkronisiteetti; Tarot.

alkuun palaa