Mack, John

John Mack (1929–2004) oli psykiatrian professori arvostetussa Harvardin yliopistossa. Hän kohautti akateemista maailmaa julkaisemalla teoksen Abduction: Human encounters with aliens (1994; suom. Ufosieppaukset: Ihmiset ja avaruusoliot kohtaavat, 1997), jossa hän väitti muun muassa ufosieppausten olevan todellisia tapahtumia. Teoksen väitteitä on sittemmin kritisoitu voimakkaasti.

Esimerkiksi Mackin haastattelumenetelmästä kertoo Donna Bassetin tapaus. Vuonna 1992 Bassett meni Mackin luo ja teeskenteli olevansa siepattu. Kaksi vuotta myöhemmin hän julkisti, Mackin yllätykseksi, olevansa valepotilas.

Hypnoosissa Bassett muun muassa kuvaili kuinka hän oli samassa avaruusaluksessa Nikita Hruštševin ja John F. Kennedyn kanssa, kun he yrittivät ratkaista Kuuban ohjuskriisiä. Seuraavassa ote vuoropuhelusta:

”BASSETT: Hän näyttää Hruštševilta. Se ei voi olla totta. MACK: Oliko se Hruštšev? BASSET: Se on niin typerää. MACK: Unohda hetkeksi 35-vuotiaan kriittinen mieli. Näyttikö hän Hruštševilta?”

Bassetin mukaan Mack ei tutkinut tapauksia kriittisesti, vaan hän ”uskoi mitä uskomattomampia asioita, tai siltä se ainakin vaikutti”. ”Hän oli kriittinen vain silloin, kun yritin etsiä vaihtoehtoisia selityksiä näille kokemuksille.”

Katso: Ufosieppaus.

Kirjallisuutta: Emery 1996; Genoni 1995; Nickell 1996a.

alkuun palaa