Pigasus-palkinto

(engl. Pigasus award). Pigasus eli Lentävä sika -palkinto on James Randi Educational Foundationin vuosittain jakama kunnianosoitus. Sen voi voittaa neljässä eri kategoriassa: psyykikko-palkinto, tiedepalkinto, mediapalkinto ja taloustiedepalkinto.

Vuoden 1997 psyykikkopalkinto myönnettiin kaikille niille psyykikoille, astrologeille ja ennustajille, joita prinsessa Diana ja hänen ystävänsä kunnioittivat suuresti, myös taloudellisesti. Myöntämisen perusteena oli, että kaikki palkinnonsaajat olivat kyvyistään ja menetelmistään huolimatta täysin kykenemättömiä varoittamaan prinsessaa kuolettavasta vaarasta.

Vuoden 1996 tiedepalkinto myönnettiin fyysikko Ed Maylle, jonka johdolla CIA kulutti 20 miljoonaa dollaria selvänäkemisen tutkimiseen. Vuosia kestäneen projekti Stargaten tarkoituksena oli hankkia salaista tietoa ”lahjakkaiden psyykikkojen” avulla.

Vuonna 1996 mediapalkinto myönnettiin niille lukemattomille sanoma- ja aikakauslehdille sekä tv- ja radio-ohjelmille, jotka suuresta vastakkaisesta näytöstä huolimatta levittivät edelleen myyttiä Roswellin ufotapauksesta.

Vuoden 1996 taloustiedepalkinnon sai yhdysvaltalainen Kansallinen terveysinstituutti (National Institute of Health). Se rahoittaa Vaihtoehtoisen lääkinnän toimistonsa (Office of Alternative Healing) harjoittamaa toimintaa 20 miljoonalla dollarilla vuodessa. Rahaa ei ole käytetty uskomuslääkintähoitojen tehon tutkimiseen, vaan erilaisiin teholtaan todentamattomien uskomushoitojen erikoiskysymyksiin.

Pigasus-palkinnon voittajille ilmoitetaan palkinnosta telepaattisesti, ja ne lähetetään heille psykokinesiaa hyödyntäen. Jos palkitut eivät saa palkintojaan, se johtuu vain heidän omasta kyvyttömyydestään.

Katso: James Randi Educational Foundation; Randi, James.

alkuun palaa