Hoidettiin homeopatialla – vauva kuoli

Homeopatia saattaa olla todella vaarallista. Seuraavassa esimerkki Australiasta. Dean Malandris vastustaa homeopaattien rekisteröimistä ja vaatii viranomaisilta toimia, jotta ihmisille kerrottaisiin, mitä homeopatia todella on: pelkkää roskaa.

Viime marraskuussa australialainen Sydney Morning Herald -lehti kertoi, että New South Walesin kuolinsyyntutkija Mary Jerram on löytänyt merkittäviä todisteita rikoksesta yhdeksän kuukauden ikäisenä kuolleen vauvan vanhempia kohtaan. Hänen mukaansa vanhempia vastaan tulee nostaa syyte, sillä vauva kuoli, kun häntä oli hoidettu homeopaattisilla valmisteilla.

Gloria Thomas menehtyi toukokuussa 2002 Sydneyn lastensairaalassa verenmyrkytykseen. Lapsella oli vakava ekseema (tulehduksellinen ihosairaus). Tutkimusten mukaan haavat hänen ihossaan aiheuttivat kovaa kipua ja olivat todennäköinen syy bakteeritulehdukseen, joka lopulta tappoi hänet.

Vauvan vanhemmat, Thomas Sam – homeopaatti – ja Manju Samuel – informaatioteknologian ammattilainen – hoitivat lastaan homeopaattisilla valmisteilla eivätkä hänelle määrätyillä lääkkeillä. Kuolinsyyntutkija Jerramin mukaan vanhemmat aiheuttivat lapsen kuoleman, josta heidät pitää saattaa oikeudelliseen vastuuseen.

Ei ole laitonta olla tyhmä

”Roskaa”, toteaa Dean Malandris kuolinsyyntutkijan vaatimuksista James Randin SWIFT-sivuilla. Hänen mielestään vanhemmat eivät ole syyllisiä vauvan kuolemaan.

Malandris kysyy: ”Onko homeopatian harjoittaminen laillista? Saavatko homeopaatit toimia ammattilaisten tavoin? Myydäänkö homeopaattisia tuotteita laillisesti? Saako homeopatiaa mainostaa?” Jos vastaus yhteenkään kysymyksistä on ”kyllä”, homeopatia ei ole laitonta. Homeopatia on siis luvallista.

Malandris kirjoittaa, että vauvan isä oli luultavasti täysin vakuuttunut homeopatian toimivuudesta. Hänen oikeuksiinsa kuului antaa vauvalleen tiedossaan olevaa parasta lääkehoitoa.

Surullinen tosiasia on, että vanhemmat olivat hirvittävän väärässä, ehkä tyhmiä ja naiiveja – se johti vauvan kuolemaan. Malandris sanoo, että ei ole lain vastaista olla väärässä tai tyhmä tai naiivi.

Väärin – ja paha virhe – on se, että asioista vastuussa olevat viranomaiset eivät pidä homeopatiaa vaarallisena, vaikka jotkut voivat, niin kuin nyt, vaihtaa lääkärin määräämät lääkkeet homeopaattisiin tuotteisiin. Homeopatia on Malandrisin mukaan salakavalaa. Se näyttää parhaimmillaan hyödylliseltä ja pahimmillaan vaarattomalta. Se ei ole kumpaakaan: homeopatia on huijausta mitä julmimmassa muodossaan.

Kuolinsyyntutkija Jerramin suositus ongelman ratkaisemiseksi oli pakollinen homeopaattien rekisteröiminen. ”Mitä!”, huutaa Malandris ehdotuksesta. Huijareiden rekisteröinti, kuinka se tehtäisiin? Vaaralliset henkilöt? Harmittomat hullut? Tärähtäneet hauskanpitäjät?

Miksi ei vain tutkita loputtomia näyttöjä homeopatiasta, sen toimimattomuudesta kertovia tosiseikkoja ja todisteita, eikä jumituta niihin iänikuisiin anekdootteihin ja todistuspuheenvuoroihin, joista homeopatiaa harrastavat amatöörit pitävät enemmän. Miksi viralliset tahot eivät julkaise lausuntoa, jossa kerrottaisiin millaista täydellistä, mystistä ja pseudotieteellistä roskaa homeopatia todella on? Miksei ihmisiä varoiteta käyttämästä homeopatiaa mihinkään muuhun paitsi viihdetarkoituksiin?

”Vai eikö se olisi poliittisesti korrektia?”, Malandris kysyy.

Risto K. Järvinen
Lähde: http://www.randi.org/joom/commentary/Swift/Swift-november-23-2007-4.html#i2

palaa alkuun