Olen syntynyt vuonna 1965. Tulen kuolemaan aikaisintaan vuonna 2085. Lähtöni ajankohtaa ei ole kertonut selvänäkijä, vaan olen suggeroinut sen alitajuntaani itsehypnoosin avulla. Hypnoosia olen oppinut Pasi Koivusen viikonloppukursseilla – juuri sellaisilla, jotka saavat useat lääkärit näkemään punaista. Vielä punaisempaa he näkisivät, jos tietäisivät, että kurssin jälkeen olen hypnotisoinut myös muita ihmisiä. Olen muun muassa palauttanut heitä entisiin elämiinsä.
Pitkä on ollut tie skeptikoksi.
Pienenä poikana ahdistuin pohtiessani, missä on se tarkka paikka, jossa maailmankaikkeus sijaitsee. Kuolema alkoi pelottaa. Peruskouluikäisenä luin läpi kaikki mahdolliset rajatiedon kirjat – ja innostuin. Myöhemmin kävin meedion istunnossa varmistumassa siitä, että elämää todella on kuoleman jälkeen. Mutta – Svea Richnaun välittämät viestit rajan takaa olivatkin vain yliolkaisia heittoja. Silti ne osuivat kummasti aina johonkin paikallaolijaan, joka ’mummon merkit’ tunnistaessaan purskahti itkuun. Minua ahdisti. Eikä tulitikkuaski noussut edelleenkään pöydältä, vaikka kuinka kotona kynttilänvalossa keskityin.
Rukoilulla ei ollut sen enempää vaikutusta. Lisäksi tuntui epämiellyttävältä, että jossakin on Jumala, joka lukee koko ajan ajatuksiani. Pirkko Jalovaara ja Seppo Juntunen onnistuivat houkuttelemaan Pyhää Henkeä niin, että tämä kaatoi minut kirkon lattialle, mutta siinä maatessani tunsin itseni kampatuksi, suggeroiduksi ja nöyryytetyksi. Hengellä en valitettavasti kokenut täyttyväni lainkaan.
Transsendenttista meditaatiota harrastin reilun vuoden. TM toimi hyvänä rentoutuskeinona, jonka avulla pääsin eroon muun muassa tupakasta. Mutta enhän minä rentoutuskeinoa etsinyt. Etsin elämän tarkoitusta. Löytyisikö se buddhalaisuudesta? Luin kaikki asiasta käsiini saamat kirjat – ja innostuin. Aloin opiskella japania. Mutta – mestarimietiskelijöiden hitaat liikkeet ja teennäisen autuaat hymyt istunnon päättäneen kongin kumahduksen jälkeen alkoivat tuntua niin falskeilta, etten enää Helsingin buddhalaiseen keskukseen palannut. Zen pituinen se.
Hiljalleen päädyin samaan kammottavaan päätelmään kuin niin moni muukin: mihin puu levitoimatta kaatuu, siihen se humanoiditta maatuu. Tietämättäni minusta oli tullut skeptikko. Asian sisäistäminen tarkoitti sitä, että kun juhlani olisi juhlittu, ei kukaan kutsuisi salaisille jatkoille. MINÄ TULISIN HÄVIÄMÄÄN LOPULLISESTI.
Päätin elää mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman onnellisena. Keinot kuvittelin löytäväni hypnoosikurssilta. Suggeroin itseni elämään ainakin 120-vuotiaaksi. Suggeroin itseni unohtamaan joka päivä vääjäämättömästi lähestyvän kuoleman.
Vaikka tunnistin olevani skeptikko, hypnotisoin ihmisiä kurssin jälkeen entisiin elämiinsä. Annoin heidän olla asiasta mitä mieltä tahtoivat. (Minutkin hypnotisoitiin entiseen elämääni: olin lokki!) En halunnut olla ilonpilaaja, jollainen skeptikko usein jopa tahtomattaan on.
Löysin hypnoosista joitakin elämänlaatua parantavia tekniikoita, joista osaa käytän vielä tänäkin päivänä. Mutta aina ei suggestioiden voima oikein kanna, eikä kuolemanpelko suostu murskautumaan työpaineiden alle. Yritystä kyllä on riittänyt. Lehtialalle päädyin vuonna 1991. Toimin palo- ja pelastusalan ammattilehtien ”Pelastustieto” ja ”Palontorjuntatekniikka” toimittajana ja toimitussihteerinä vuoteen 2003 saakka. Skeptikko-lehteä aloin päätoimittaa vuoden 2000 alussa. Nykyään olen irrottautunut oravanpyörästä ja toimin stand up -koomikkona ja free lance -toimittajana.
Skeptisyyteen vihkiydyttyäni huomasin pian, miten ällistyttävän hyväuskoisia ihmiset ovat. Kun kyseenalaistin tähtimerkkien vaikutuksen heihin, minulle myönnettiin, että lehdessä olevat horoskoopit ovat huijausta ja sanottiin samaan hengenvetoon, että minä olen ilmiselvä skorpioni. Kun selitin anopille, minkä takia neula heiluu narun päässä, hän totesi, että noinhan se on, mutta kyllä neula silti kertoo, kuinka monta lasta kenelläkin on tai tulee, ja mitä sukupuolta. Kun rohkenin epäillä taikavarvun tehokkuutta kaivon etsimisessä, kuulin sata tarinaa siitä, kuinka eräällä kylällä oli hommansa taitanut varpumies löytänyt kaivon paikan korkean kallion päältä. Ja niin edespäin…
Ihmiset haluavat uskoa yliluonnolliseen. Kun heille kertoo toisenlaisia faktoja, he loukkaantuvat. Ymmärrän heitä, sillä minäkin halusin uskoa iankaikkiseen elämään ja astraalimatkailuun. Enää en vain valitettavasti voi – en ennen kuin joku näyttää vedenpitävät todisteet.
Toivottavasti hän tekee sen pian.
Teidän, Risto K. Järvinen
