?
Skepsis ry on myöntänyt vuoden 1991 Huuhaa-palkinnon

Skientologeille

Myöntäessään vuoden 1991 huuhaa-palkinnon Skepsis haluaa kiinnittää huomiota scientologisen liikkeen Suomessa vuodesta 1980 jatkuneeseen, tieteeksi naamioidun salaopin markkinointiin ja levittämiseen.

Scientologia-nimisen kulttiliikkeen perusti amerikkalainen tieteiskirjailija L. Ron Hubbard. Liikkeen ytimenä olevan dianetiikan perusdogmit julkaistiin ensimmäisen kerran Astounding Science Fiction -lehdessä 1950. Hubbard perusti ideoidensa pohjalta 1950-luvun alussa dianetiikkakeskuksia USA:ssa ja liike järjestäytyi myöhemmin virallisesti scientologia-kirkoksi. Liike on levittäytynyt Yhdysvalloista ympäri maailman; Suomeen se on tuotettu 1980-luvun alussa.

Liikkeen oman määritelmän mukaan ”dianetiikka on ensimmäinen täysin täsmällinen teknologia, joka pystyy saamaan aikaan terveen ja onnellisen ihmisen”. Dianetiikan mukaan kaikki ihmisen ongelmat johtuvat ns. ”engrammeista” eli kivuliaista muistoista, jotka hän on saanut joko edellisissä elämissään tai sikiönä. Osallistumalla scientologian kursseihin ihminen pystyy vähitellen vapautumaan engrammeistaan ja saavuttamaan ns. ”clear”-tilan, jonka Hubbard itse väitti saavuttaneensa elokuussa 1965.

Tiiviisti opintojaan jatkava scientologi päätyy lopulta ”operoivaksi thetaniksi”, joka pystyy ”toimimaan aineellisen maailman laeista riippumatta”: irtaantumaan ruumiistaan, lukemaan ajatuksia ja matkustamaan tähtien välillä, ja välttämään nuhan.

Scientologia-liike tunnetaan kaduilla tarjotuista ilmaisista persoonallisuustesteistä, joiden avulla itsensä kehittämiseen pyrkiviä ihmisiä houkutellaan asteittain kallistuville kursseille. Kurssien ja niiden rahoittamisen vuoksi monet henkilöt ovat joutuneet suuriin henkisiin ja taloudellisiin vaikeuksiin. Liikkeen kohderyhmiin kuuluvat myös erilaisten ongelmien kanssa kamppailevat ihmiset. Suomessa toimivat scientologisen verkoston piirissä Ihmisoikeuskomissio, jonka toiminta kohdistuu mielenterveyspalveluja käyttäneisiin ihmisiin, sekä vastikään maassamme toimintansa aloittanut, huumeiden käyttäjien värväämiseen pyrkivä Narconon-liike.

Suomessa toimii lisäksi kymmeniä konsulttiyrityksiä, jotka soveltavat scientologisia menetelmiä. Nämä yritykset pyrkivät peittelemään yhteytensä scientologiseen liikkeeseen. Esimerkiksi asiakkaille ei paljasteta, että mm. viranomaisille kaupattu 2 500 markkaa maksava henkilöstövalintatesti – josta myös käytetään luottamusta herättävää nimeä The Standard Oxford Capacity Analysis – koostuu samoista 200 kysymyksestä kuin kaduilla ilmaiseksi tarjottava scientologien persoonallisuustesti. Testin tasosta antaa kuvan se, että lomakkeen käsittely tapahtuu pelkästään lomakkeen kysymyksistä laskettujen pistesummien avulla testattavaa edes näkemättä. Kuitenkin esimerkiksi U-Man Finland Oy lupaa, että testin avulla yritykset voivat karsia ”sitruunat”, ”myrkynkylväjät” ja ”epäsosiaaliset” työntekijät pois hakijoiden joukosta. U-Man lupaa testilleen ”94-9 prosentin varmuuden”.

Samaa testiä ovat kaupanneet myös eräät muut scientologialiikettä lähellä olevat yritykset, mm. Choice Finland Oy, Johtoryhmä Oy ja Survival Consulting J. Raita.

Kun scientologiaa lähellä olevat järjestöt ja yritykset markkinoivat oppejaan harhauttavasti tieteeseen vedoten ja ihmisten hyväuskoisuudella keinotellen, Skepsis katsoo niiden ansaitsevan vuoden 1991 Huuhaa-palkinnon.