?
Skepsis ry on myöntänyt vuoden 1998 Huuhaa-palkinnon

Kunnonsuomalainen-liitteelle,

joka julkaistaan osana Jyväskylässä ilmestyvää sanomalehti Keskisuomalaista. Palkinto myönnetään jatkuvasta valetieteellisten väitteiden ja tutkittujen tosiasioiden sekätietoa tarjoavan journalismin ja tekstimainonnan välisten rajojen hämärtämisestä.

Skepsiksen hallitus kiinnittää huomiota siihen, että uskomuslääkintää ja mystistä New Age -tyyppistä maailmankatsomusta esitellään lehden liitteessä täysin kritiikittömästi. Tämä on arveluttavaa, koska Kunnonsuomalainen-liite pyrkii esiintymään lukijoita palvelevana tietolähteenä niinkin vakavassaasiassa kuin terveys ja lääketiede ja sen takana on maakunnan valtalehden arvovalta. Entistä huolestuttavammaksi tämän lähestymistavan tekee se, että Keskisuomalainen tunnetaan luotettavana journalistisena tuotteena. Muilla sivuillaan lehti julkaisee yleensä tasokkaita ja lukijalleen hyödyllisiä artikkeleita.

Kunnonsuomalainen-liitteessä ei ole tyydytty esittelemään ainoastaan kiistanalaisia väitteitä uusista ja siksi huonosti tunnetuista uskomuslääkinnän muodoista, vaan täysin perusteettomia diagnosointi- ja terapiamenetelmiä. Esimerkkeinä mainittakoon hivenainetasapainon määrittäminen ”kristalliheiluria” heiluttamalla, ”aiempien elämien” traumoja poistavat energiahoidot, ihmisen ”elämänvoimaa” hyödyntävä metamorfinen vyöhyketerapia ja homeopaattiset rohdosvalmisteet.

Liitteen toimittajat ovat kirjoittaneet kolumneja, joissa he puolustavat näiden ja lukuisien muiden, jo lukiotason luonnontieteellisellä sivistyksellä perättömiksi todettavien hoitomuotojen käyttöä vaihtoehtoina nykyaikaisen lääketieteen rinnalla. Kuitenkin monia liitteessä esiteltyjä hoitomenetelmiä, kuten homeopatiaa, on tieteellisesti tutkittu, eikä niiden tehoa ole voitu osoittaa. Moderni tieteellinen tutkimus ei tue tällaisten menetelmien käyttämistä.

Skepsis ry:n mielestä yleisön on voitava odottaa merkittäviltä kustantajilta suhteellisuudentajua ja vastuuntuntoa, erityisesti elämän peruskysymysten, kuten terveyden äärellä liikuttaessa. Tilanne on erittäin vakava, jos uskomuslääkintä esitetään ainoana ”vaihtoehtoisena” hoitokeinona erilaisiin sairauksiin. Emme kuitenkaan halua kieltää uskomuslääkinnästä kirjoittamista. Sen sijaan toivomme, että kirjoituksissa huomioidaan tällaisiin menetelmiin kohdistettu kritiikki, jotta ihmiset voisivat tehdä hoitovalintansa nykytieteen uusimpia tuloksia hyödyntäen.

Skepsis ry:n hallitus 12.12.1998

Ilpo V. Salmi, puheenjohtaja
Kari Enqvist, varapuheenjohtaja
Veikko Joutsenlahti, sihteeri
Hallituksen jäsenet: Jukka Häkkinen, Arto Siitonen, Rauni Tiainen, Jukka O. Vuori

palaa alkuun