(engl. dualism). Dualismilla tarkoitetaan yleisesti kaksijakoisuutta. Filosofiassa sillä viitataan ontologiseen, maailman perusluonnetta koskevaan näkemykseen, jonka mukaan maailmankaikkeus koostuu kahdesta erilaisesta olomuodosta, fysikaalisesta materiasta sekä aineettomasta henkisestä ulottuvuudesta. Dualismi on myös yksi ratkaisu psykofyysiseen ongelmaan.
Psykofyysisessä ongelmassa (engl. mind-body problem) on kyse mielen ja kehon suhteesta: miten mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa? Antiikissa esiintyi kaksi pääsuuntaa. Muun muassa Aristoteleen mukaan sydän oli mielen sijaintipaikka. Hippokrates ja Galen olivat puolestaan sitä mieltä, että aivot ja mieli olivat yhteydessä toisiinsa. Gladiaattoreiden lääkärinä Galen oli nähnyt, mitä aivovammat saavat aikaan. Historian myötä aivoteoria on syrjäyttänyt sydänteorian täydellisesti. Nykyisin psykofyysinen ongelma keskittyykin aivojen ja mielen väliseen suhteeseen.
On olemassa erilaisia dualistisia ratkaisuja psykofyysiseen ongelmaan. Esimerkiksi filosofi René Descartes kannatti dualistista näkemystä nimeltä interaktionismi. Interaktionismin mukaan mieli tai psyyke on aivoista erillistä henkiainesta. Molemmat voivat kuitenkin kausaalisesti vaikuttaa toisiinsa.
Dualismi tulee esille monissa pseudotieteellisissä ja uskonnollisissa opeissa kuten parapsykologiassa, spiritualismissa, sielunvaellusopissa sekä opissa kuoleman jälkeisestä elämästä. Näiden oppien mukaan ”sielu” voi jättää maallisen ruumiin. Mitään tieteellistä näyttöä tästä ei kuitenkaan ole.
Dualismi elää jossain määrin myös tieteen piirissä. Esimerkiksi psykiatriassa ja neurologiassa erotetaan joskus hyvin voimakkaasti biologisperäiset (hermostolliset) ja psykogeeniset (psyykkisperäiset) sairaudet. Yhteiskuntatieteiden puolella eräät teoriat puolestaan esittävät, että materiaaliset eli ekologiset ja ekonomiset tekijät määräävät sosiaalisen elämän ei-materiaaliset tekijät eli poliittiset ja kulttuuriset rakenteet.
Psykofyysinen dualismi ei kuitenkaan ole kovin suosittu näkökanta: nykyisin suurin osa kaikista mielen tutkijoista kannattaa materiaalista monismia. Tämä johtuu siitä, että dualismi on heikoilla niin teoreettisesti kuin empiirisestikin.
Ensinnäkään emme tiedä, millaista aineeton aines voisi olla. Psykologi Antti Revonsuo kirjoittaa: ”Sanomalla, että tajunnanilmiöt perustuvat aineettomaan sieluun emme voi selittää tajunnanilmiöitä, koska meillä ei ole mitään käsitystä tai teoriaa siitä, millainen ihmeellisyys aineettomasta aineksesta koostuva olio voisi olla. Korvaamme yhden arvoituksen (tajunnan) toisella, jota emme ymmärrä yhtään paremmin kuin alkuperäistäkään. Selitys ei siis ole aito selitys siinä mielessä, että se lisäisi ymmärtämystämme; se on vain uusi nimi ongelmalle.”
Kukaan ei ole myöskään esittänyt mitään uskottavaa teoriaa materian (aivojen) ja materiasta erillisen psyyken (sielun) vuorovaikutuksesta. Toisin sanoen kuinka täysin materiaaliset aivot voivat vaikuttaa tai vaikuttua täysin immateriaalisesta psyykestä? Miten näin erilaiset tekijät voivat olla keskenään missään vuorovaikutuksessa? Jos näiden tekijöiden väliin olettaa jonkin välittäjän, kuinka se voi samanaikaisesti olla sekä materiaalista että sielullista?
Aivomme ovat evoluution tuotosta, ja evoluutio on materiaalinen prosessi. Kuinka jokin materiaalinen voi tuottaa jotain ei-materiaalista (mitä se sitten onkaan)? Entä onko eläimillä sielu? Jos ei, niin miksi? Me kaikkihan olemme ”evoluution lapsia”.
Koska ihminen saa sielun? Sikiökaudella? Vauvaiässä? Miksi lasten sielut eivät ole niin kehittyneitä kuin aikuisten? Entä mistä ihmisten sielut tulevat? Eivätkö ne lopu kesken hillittömän väestönkasvun myötä?
Miksi aivovauriot ja aivosairaudet heikentävät ihmisten toimintakykyä ja muuttavat persoonallisuutta? Miksi aivoleikkaukset ja kemiallis-fysikaaliset lääkkeet vaikuttavat toimintaan? Miksi alkoholi ja huumeet vaikuttavat tunteisiin, ajatteluun, motivaatioon ja käyttäytymiseen? Miksi aivojen sähköinen ärsyttäminen vaikuttaa mieleen?
Miksi voimme havaita muutoksia aivokuvissa, kun suoritamme erilaisia tehtäviä tai koemme erilaisia tunteita? Miksi verenpaine nousee raivostuessamme? Miksi rentoutuminen alentaa sitä?
Katso: Mielimyytti; Monismi.
Kirjallisuutta: Asimov 1983; Churchland 1993; Kalat 1995; Kolb ja Whishaw 1996; Pinker 1997; Revonsuo 1996.