Faraon kirous

(engl. curse of the pharaoh). Maaliskuussa vuonna 1922 egyptologi Howard Carterin (1874–1939) johdolla löydettiin ja avattiin farao Tutankhamonin (k. 1323 eaa.) hauta. Löydöstä tuli hetkessä sensaatio, ja Tutankhamonin viimeiseen leposijaan kävi tutustumassa tuhansia vierailijoita. Hauta tutkittiin ja tyhjennettiin perusteellisesti. Hautaan jäi ainoastaan farao Tutankhamonin maalliset jäännökset, tosin arvoesineistä riisuttuna ja ruumiinavauksen läpikäyneenä.

Välittömästi hautalöydön jälkeen alettiin puhua haudan häpäisemisestä ja ruumiinryöstöstä, josta syylliset eivät rangaistuksetta selviäisi. Tutkimuksen rahoittanut lordi Carnarvon (1866–1923) kuolikin seuraavan vuoden huhtikuussa. Euroopassa ja Yhdysvalloissa väitettiin tapahtuneen useita mystisiä kuolemia, joiden uskottiin tavalla tai toisella liittyneen haudan avaamiseen. Tutkijat yrittivät katkaista huhuilta siivet, mutta kansainvälinen lehdistö tarvitsi otsikkonsa. Yhteensä haudan avaamiseen yhdistettiin parikymmentä kuolemantapausta, ja aiheesta ilmestyi hyllyllinen kirjojakin.

Taikuri James Randin mukaan 22 henkilöä, joiden olisi voinut olettaa joutuneen kirouksen alaiseksi, elivät keskimäärin 23 vuotta haudan avaamisen jälkeen. Esimerkiksi hautalöydön valokuvaaja Harry Burton kuoli 60-vuotiaana 1940, ruumiinavauksen suorittanut lääkäri Douglas E. Derry 87-vuotiaana 1939, ja lordi Carnarvonin tytär Evelyn Herbert 78-vuotiaana 1980. Haudan avaamisessa paikalla ollut Evelyn Herbert kuoli siis 57 vuotta kirouksen langettamisen jälkeen! Tutkimuksia johtanut Carter kuoli puolestaan 64-vuotiaana vuonna 1939, ja mystiikkaa kaivanneet eivät huomanneet, että lordi Carnarvon oli ollut kroonisesti sairas jo ennen Egyptiin saapumista. Ryhmän keskimääräinen elinikä oli 73 vuotta, mikä on aika hyvin kirouksen kohteeksi joutuneille.

Egyptin historiaan perehtynyt skeptikko Ilpo V. Salmi on todennut: ”Muinaisen Egyptin kulttuuri ja… nuorukaisfarao Tutankhamon… ovat kiehtovia todellisen tai ajatusmatkan kohteita… Ongelmana on vain se, että jos kohdetta lähestyy jo valmiit mystikon lasit silmillään, itse muinainen Egypti jää kaikessa rikkaudessaan huomaamatta.”

Katso: Kiroaminen.

Kirjallisuutta: Randi 1995; Salmi 1993.

alkuun palaa