Fiksu-Hans

(engl. Clever-Hans). 1900-luvun alussa berliiniläinen herrasmies nimeltä William von Osten omisti hevosen, jota kutsuttiin Fiksu-Hansiksi. Hans ihmetytti omistajansa lisäksi monia muitakin laskennallisilla kyvyillään: kun hevoselle esitettiin laskutoimitus, se kykeni ilmoittamaan oikean tuloksen taputtamalla kaviollaan maata. Esimerkiksi jos Hansilta kysyttiin paljonko 64:n neliöjuuri on, Hans taputti maata kahdeksan kertaa.

Tämä eriskummallinen eläin herätti psykologi Oskar Pfungstin mielenkiinnon. Hän suoritti joukon kokeita, joissa kävi ilmi, että Fiksu-Hans ei kyennyt vastaamaan oikein, jollei kysyjä tiennyt vastausta tai jos kysyjä ei ollut hevosen näköpiirissä. Tutkimuksissa selvisi myös, että kysyjän katseen painuminen alas Hansin kavioihin aloitti taputuksen ja katseen nostaminen sekä tietyt katseenilmeet saivat Hansin lopettamaan. Tämä ilmeni, vaikkei laskutehtävää ei edes esitetty. Jos katsetta ei nostettu, Hans jatkoi taputusta oikean vastauksen yli.

Vaikka Hans ei osoittanutkaan hevoselle ainutlaatuista matemaattista kyvykkyyttä, eläimet ovat huomattavasti älykkäämpiä kuin yleensä käsitetään, erityisesti omassa luonnollisessa elinympäristössään. Jossain määrin niillä on myös matemaattisia kykyjä.

Katso: Eläinten psi.

Kirjallisuutta: Griffin 1992; Hines 1988.

alkuun palaa