Astronautti taistelussa huuhaata vastaan

Syyskuussa Amerikan mantereelta kantautui uutinen, että toisena kuussa kävellyt ihminen, astronautti Edwin ”Buzz” Aldrin, 72, oli joutunut käsirysyyn Beverly Hillsissä, Kaliforniassa. Syytteen mukaan hän oli lyönyt ”skeptikkoa”, joka ei uskonut miehen koskaan missään kuussa käyneen.

Elokuvantekijä Bart Sibrel, 37, on väittänyt ohjelmissaan, että heinäkuun 11. vuonna 1969 tapahtunut kuulento Apollo 11, johon myös Aldrin osallistui, oli pelkkää lavastusta. Hän on myös väittänyt, ettei yksikään ihminen ole itse asiassa ikinä kävellyt kuun pinnalla. Pari vuotta sitten Sibrel toimi tuottajana yhdysvaltalaisessa Fox-TV:n ohjelmassa ”Salaliittoteoria”, jossa ”todistettiin” kuuhun laskeutumisten olleen huijausta – siis salaliitto, jonka tarkoituksena oli saada neuvostoliittolaiset luulemaan, että amerikkalaiset olivat voittaneet kilpailun avaruuden valloittamisesta.

Nyt tapahtuneen käsirysyn syyksi ilmeni se, että Sibrel yritti saada Aldrinilta yllätyshaastattelun Luxe-hotellin ulkopuolella. Elokuvantekijä myönsi pompanneensa varoittamatta ”puskan takaa” esiin ja pyytäneensä Aldrinia vannomaan käsi Raamatulla, että tämä on todellakin käynyt kuussa. Samaan hengenvetoon hän kertoi syyttäneensä astronauttia pelkuriksi ja varkaaksi, koska tämä ansaitsee rahaa myymällä haastatteluja tapahtumasta, jota ei ikinä ole tapahtunut.

Sibrel väitti Aldrinin lyöneen häntä leukaan niin, että hän ”näki tähtiä ja melkein lensi avaruuteen”. Beverly Hillsin poliisi vahvisti Sibrelin tehneen rikosilmoituksen pahoinpitelystä ja haluavan nostaa syytteen Aldrinia vastaan.

Aldrinin edustajan mukaan astronauttia huomattavasti kookkaampi mies pysäytti Aldrinin aggressiivisesti hotellin ulkopuolella, eikä päästänyt häntä tyttärineen kulkemaan ohi. Niinpä ”Buzz” tönäisi miestä itsepuolustukseksi, päästäkseen hänestä eroon.

Kohtaus taltioitui tietenkin videolle ja on mitä ilmeisemmin seuraavan Sibrelin ohjelman tärkeintä antia. Video helpotti myös poliisin tutkimuksia, jotka johtivat siihen, että Los Angelesin syyttäjänvirasto päätti jättää nostamatta syytteen Aldrinia vastaan. Pääasia näytti kuitenkin olevan se, että Sibrelin tuleva salaliitto-ohjelma sai näin rutkasti ilmaista mainosta.

Kirjoittaja Risto K. Järvinen on Skeptikko-lehden päätoimittaja

palaa alkuun