Mitä hemmettiä opit tänään koulussa?

Maailman havaitseminen tunto-, näkö-, kuulo-, haju- ja makuaistin avulla ovat teemoina ala-asteen kolmannen luokan englannin oppikirjassa. Vaikka nykyajan opetussuunnitelmat ja didaktiikka korostavat käytännön sanastoa ja kommunikaatiotaitoja, heti ensimmäiset kuusi lukua ovat sukeltamista aistien maailmaan. Lukion oppilaat saavat puolestaan tehdä ”aistikanavatestin” selvittääkseen, ovatko he näön, kuulon vai liikkeen avulla oppivia. A-ruotsin harjoituksessa kerrotaan suoraan, miten kommunikoida paremmin NLP:n avulla.

Tampereen yliopiston psykologian opiskelijoille suunnatun oppaan mukaan NLP – Neuro-Linguistic Programming – on ”monipuolinen tutkimussuuntaus tai lähestymistapa”, joka sai alkunsa 70-luvulla Santa Cruzin yliopistossa Kaliforniassa. Sen kehittivät kielitieteen professori John Grinder sekä matematiikan opiskelija ja itseoppinut psykoterapeutti Richard Bandler, jotka ryhtyivät selvittämään, miksi eräät kuuluisat terapeutit saivat aikaan muita parempia tuloksia. Tutkimus tuotti joukon mielenkiintoisia havaintoja terapeuttien käyttämästä sanastosta ja ruumiinkielestä.

Opas harmittelee tieteellisen tutkimuksen vähäisyyttä. Psykoterapiassa NLP on kuitenkin ”osoittautunut varsin tehokkaaksi. - - - Joka tapauksessa osa peloista ja fobioista voidaan NLP:n avulla hoitaa jopa yhdellä käyntikerralla.” Tämä rohkea väite pohjautuu itse asiassa tapaukseen, jossa Grinder ja Bandler käskivät korkean paikan kammosta kärsivää naista kävelemään ikkunalle USA:n kansallislaulua laulaen. Heidän mukaansa nainen parani kammostaan saman tien.

New age success story

Grinder ja Bandler osuivat kultasuoneen kirjoillaan The Structure of Magic I ja II. Heidän oppinsa levisivät liike-elämän koulutuksiin sekä lukuisiin itsensäkehittämisoppaisiin ja ”kuinka tulla miljonääriksi” -bestsellereihin. NLP lupasi opettaa eräänlaista ajatustenlukutaitoa mm. silmien liikettä tulkitsemalla. Sen mukaan mieli on ohjelmoitavissa kuten tietokone; NLP on tarvittava ohjelmisto. Mielikuvaharjoitusten avulla ihminen pystyy tekemään periaatteessa mitä tahansa: oppimaan vaikka pelaamaan shakkia kuin Garri Kasparov tai muuttamaan ikävän menneisyytensä mieleisekseen.

Erään terapiaillan jälkeen Bandler naureskeli sanontaa ”I see what you mean” – miten on mahdollista nähdä, mitä toinen tarkoittaa? Grinder keksi, että ihmiset havaitsevat maailmaa eri aistikanavien kautta, mikä paljastuu heidän puheestaan. Visuaaliset ihmiset hankkivat ja käsittelevät tietoa näköaistin kautta, auditiiviset puolestaan kuuloaan ja kinesteettiset tuntoaistiaan käyttämällä. Valitsemalla sanansa toisen aistijärjestelmän mukaisiksi on mahdollista virittäytyä keskustelukumppanin kanavalle ja siten vaikuttaa hänen mieleensä. Auditiivisen ihmisen kanssa kommunikoitaisiin sanomalla ”I hear you clearly” ja kinesteettisen kanssa ”what you are saying feels right to me”.

Grinder ja Bandler lupasivat ihmisille menestyksekästä ja tasapainoista elämää tekniikoidensa avulla, mutta tekijöitään se ei ole auttanut: ystävykset riitautuivat ja päätyivät käräjöimään oikeudesta käyttää NLP-termiä. Nuoremman ja villimmän Richard Bandlerin huume- ja asesekoilut huipentuivat vuonna 1986, kun hän istui oikeudessa new age -uskovaisen seurapiiriprostituoidun Corine Christensenin murhasta syytettynä. Tapauksesta tehtiin amerikkalaistyylinen julkkisoikeudenkäynti, ja syyte raukesi, kun Bandlerin kannattajat yhteiskunnan eri aloilta käyttivät vaikutusvaltaansa hänen avukseen. Tapaukseen korviaan myöten sekaantunut Bandler sai kävellä ulos oikeustalosta ilman minkäänlaista tuomiota, vaikka hän oli vain tunteja ennen Christensenin murhaa uhkaillut ampuvansa tämän aivot pellolle.

Nykyisin NLP™ on rekisteröity tuotemerkki, jonka oikeudet ovat yhä aktiivisesti kouluttavalla Bandlerilla. Hänen henkilökulttinsa ympärillä toimiva maailmanlaajuinen NLP Society pyrkii saamaan yksinoikeuden NLP-kurssittamiseen. Suomessa NLP Societya edustaa NLP-yhdistys ry, joka kertoo vuodesta 1990 kouluttaneensa maassamme tuhansia eri alojen ammattilaisia.

Esittelykurssille pääsee kohtuukustannuksella, mutta hinnat nousevat erilaisten ”pätevyyksien” mukaan: NLP Practitioner, NLP Master Practitioner, NLP Trainer, NLP Trainer’s Trainer, NLP Personal Coach, DHE (Design Human Engineering) Trainer, DHE Specialist jne… Hinnat vaihtelevat muutamasta sadasta tuhansiin euroihin, ja trainersertifikaatit pitää uusia kahden vuoden välein.

Kalliine kursseineen ja laitteineen NLP:tä onkin toisinaan verrattu skientologiaan. Dr. Bandler uskottelee aiheesta kiinnostuneille NLP:n olevan tiedettä, mutta kriitikoiden kyselyihin hän selittää niin tohtorinarvonimen kuin tieteellisyysväitteidenkin olevan väärinkäsitystä. Ja mitäpä tuolla on väliä, koska ”se toimii” – ainakin liiketoiminnan kannattavuudesta päätellen.

”Jos opit näkemällä, tee merkintöjä ja muistiinpanoja ja käytä niissä värejä. Jos opit kuulemalla, unohda muistiinpanojen tekeminen. Lue sen sijaan ääneen, nauhoita ja kuuntele. Jos opit kokeilemalla, kävele lukiessasi tai kokeile vaikka kutomista luennolla.” (Yhteishyvä 9/2006)

Oppimistyylit ja NLP

Yksi NLP:n lupauksista on oppimiskyvyn parantaminen. Kurssit houkuttelevat liikemiesten ja terapeuttien sekaan myös opettajia, jotka haluavat saada keinoja kehittääkseen opetustaan ja tullakseen toimeen oppilasryhmiensä kanssa. Jotkut levittävät saamaansa oppia laajemminkin opetusalalle.

Kun aikoinaan USA:n koululaitoksen havaittiin jättävän joitain oppilaita lukutaidottomiksi, vanhemmat alkoivat nostaa oikeusjuttuja kouluja vastaan. Tämä loi hedelmällisen pohjan yksilöllisiä oppimistyylejä korostavalle kaupalliselle pedagogiikalle. Vuonna 1976 Rita Dunn julkaisi oman oppimistyyli-inventaarinsa lisättyään aiemmin kokeilemaansa malliin uusien aivoteorioiden olettamuksia sekä NLP:n visuaalisen, auditiivisen ja kinesteettisen (VAK) oppimistyylin. Nykyisin Dunnilla on oma tutkimuskeskuksensa St. Johnin yliopistossa New Yorkin osavaltiossa, ja hänen Learning Styles Network -yrityksensä toimii pitkälti samalta pohjalta kuin Society of NLP järjestäen kalliita koulutuksia opettajille ja pyrkien suuntaamaan oppimistyyleistä saatavan rahavirran itselleen.

2000-luvun vaihteessa oppimistyylit tulivat Suomessakin uudelleen muotiin, kun oppimisvaikeuksiin, kuten lukihäiriöön, alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Dunnin ja hänen uuden kollegansa Barbara Prashnigin mukaan ”ei ole oppimisvaikeuksia – on vain huonoa opetusta” – ja kaikki ongelmat poistuvat, kun heidän oppimistyylianalyysinsa otetaan käyttöön. Monivuotisen edistystyön ansiosta varsinkin VAK-malli on saanut meilläkin niin laajan hyväksynnän, että siihen törmäämiseltä on vaikea välttyä. Kyseessä on NLP:hen perustuva uskomus, joka hylkää tieteellisen psykologian käsityksen ajattelusta ja oppimisesta kognitiivisena prosessointina; sen mukaan nämä ovat aistijärjestelmien työtä, ja eri ihmiset käyttävät eri aisteja tiedon vastaanottamiseen, käsittelyyn ja tallentamiseen.

Dunn ja Prashnig kehuvat analyysinsa olevan laajalti tutkittu ja oikeaksi todistettu huikeilla kolmella miljoonalla koehenkilöllä ympäri maailman. Ison-Britannian hallituksen kannustettua kaikkia kouluja käyttämään VAK:ta se päätti vuonna 2004 nimittää monialaisen tutkimusryhmän selvittämään oppimistyylien erinomaisuutta. Yllätykseksi Frank Coffieldin johtama ryhmä löysikin Dunnin käyttämistä tutkimuksista huomattavia puutteita, ellei peräti tutkimusvilppiä: tulosten vääristelyä, koehenkilöiden johdattelua ja puuttuvaa dataa. Toisinaan Dunn esimerkiksi lukee hyväkseen minkä tahansa tutkimuksen, jonka osana jokin hänen keksinnöistään on ollut, itse kokeen laadusta ja tuloksista välittämättä. Coffieldin ryhmä moitti mallia myös kalliiksi ja totesi johtopäätöksessään, ettei se kelpaa edes jatkotutkimuksen kohteeksi.

Einstein ei pärjännyt matikassa?

Myös Suomen opetushallitus kannustaa opettajia käyttämään VAK:ta. Opetusalan ovat valtaamassa mitä uskomattomimmat pseudotieteellisen rahastuksen muodot, joita edistetään opettajankoulutuksessa sekä jo ammattiaan harjoittaville suunnatuissa koulutuksissa. Näihin lukeutuu mm. aivopuolisko- ja Multiple Intelligences -teorioiden pedagogisia sovelluksia, aivojumppaa (Brain Gym™), nopeutettua oppimista (Accelerated Learning) ja aistikanavaoppimista. Myös vuosittain vietettävä YK:n lukutaitopäivän seminaari ja aikuisopiskelijan viikon päätapahtuma on valjastettu pseudopedagogiikan edistämiseen; tänä vuonna rahoittajina olivat opetus- ja työministeriö.

Toinen järjestävistä tahoista on Erilaisten oppijoiden liitto, oppimisvaikeuksisten etujärjestö, jonka johto laittaa Napoleonin hatun päähän ajaessaan oppimistyylejä kaikkeen opetukseen Suomessa ja väittäessään, että oppimisvaikeudet johtuvat väärästä opetuksesta. Sen mukaan erilainen oppija on kuten Einstein: lahjakas yksilö, joka ei pysty menestymään opetuksessa, joka ei suosi hänen luontaista oppimistyyliään.

Ajatus erityisoppilaiden piilevästä huippulahjakkuudesta on kaunis, mutta tosiasiassa lukihäiriön ja lahjakkuuden välisestä yhteydestä ei ole näyttöä sen enempää kuin Einsteinin väitetystä lukihäiriöstäkään. Myytistä poiketen Einstein sai koulussa erittäin hyviä arvosanoja.

Erilainen oppija, ”useimmiten kinesteettinen”, on nykyajan sankari. Raukka on puolestaan auditiivinen oppilas, jota ”perinteisen koulun” opetusmenetelmät suosivat muiden kustannuksella. Tämä johtuu siitä, että uskomuksen mukaan visuaalinen ja kinesteettinen kanava ovat impulsiivisen ja kokonaisvaltaisen oikean aivopuoliskon strategioita, kun taas auditiivinen sijoittuu analyyttiseen, kapeakatseiseen vasempaan aivopuoliskoon. VAK-apostolien mukaan opettajien hallitsevana aivopuoliskona on vasen, joten vain vasemman aivopuoliskon oppijat voivat menestyä heidän tunneillaan. Luvassa on lähivuosina paradigman muutos, kun nyt syrjityt oikean aivopuoliskon oppijat pääsevät näyttämään todelliset kykynsä.

Vaikka oppimistyylien olisi voinut kuvitella kuivuvan kasaan niitä kohtaan esitetyn tieteellisen kritiikin myötä 80-luvun lopulla, näyttää siltä, että ne pikemminkin ovat nyt kysytympiä kuin koskaan ennen. Yksi syy paljastuu Opettaja-lehden keväällä 2006 tekemästä kyselystä, jonka mukaan opettajaksi opiskelevat haluaisivat saada eniten lisätietoa erilaisista oppimisvaikeuksista. Toinen liittyy haluun saada oppilaat tietoisemmiksi oppimisestaan. Tarjolla on VAK-testi: testaa itsesi – millainen oppija olet? ”1. Vaatteissani kiinnitän huomiota… a) värien yhteensopivuuteen b) asiallisuuteen c) mukavuuteen.” Tällaisten kysymysten on vakavasti tarkoitus paljastaa, miten oppilas oppii tai ei opi matematiikkaa, historiaa, kieliä, musiikkia ja muita aineita.

Humpuukin hampaissa

Opetushallitusta ja muita yllä mainittuja tahoja on vedetty höplästä, ja huijaus etenee. Osittain se, että yliopistollinen pedagogiikka hyväksyy ehdoitta mitkä tahansa innovaatiot opetussuunnitelmaansa, kielii pitkälti sen oman tutkimuksen riittämättömyydestä. Opettajat tarvitsevat käytännön keinoja yhä vaativammaksi muuttuvaan työhönsä, ja tässä valossa huuhaan keksijöitä voi syyttää vain siitä, että he antavat ihmisille sitä, mitä nämä haluavat. Parhaat pseudopedagogiikan ideoista ovat mielenkiintoisia ja toimivat ainakin jollakin käytännön tasolla.

VAK voi olla haitallinen, jos sitä käytetään oppilaiden leimaamiseksi testeillä, jotka eivät ole päteviä mittareita edes omilla ehdoillaan – mutta hyödyllinen, jos sen näkee peukalosääntönä, jonka mukaan tehokkaassa luento-opetuksessakin pitäisi aina olla myös visuaalinen elementti ja osallistumista.

Kyseenalaisena puolena on käytännön metodien pseudotieteellinen tausta, jonka dogmaattiset koukerot tekevät toteutuksesta keinotekoisen ja potentiaaliaan tehottomamman. Eettisenä ongelmana on se, että ne välittävät virheellistä ja ristiriitaista oppimiskäsitystä ja avaavat oven ties mille muulle humpuukille.

Onkin kysyttävä, olisiko mahdotonta liittää pseudopedagogiikan kekseliäisyys, inspiroivuus ja käytännöllisyys akateemisen tutkimuksen testattavuuteen ja luotettavuuteen? Brittiläinen Demos-aivoriihi päätyy aihetta käsittelevässä julkaisussaan About Learning ehdottamaan, että yliopistollisen tutkimuksen suuntaa käännettäisiin siten, että jo olemassa olevien ilmiöiden tarkastelun sijaan panostettaisiin suunnittelutyöhön ja testaamiseen, jota tutkijat ja opettajat tekisivät yhteistyössä.

Patrik Austin
Kirjoittaja (HuK) on oppikirjailija sekä oppimisvaikeuksisten opettamiseen erikoistuvan HERO-opiston englannin ja ruotsin kielen opettaja.

Lähteitä

palaa alkuun