Tähdet ja
planeetat
kutsuvat
Hevosenpääsumu

Hevosenpääsumu on
valtava pimeä pilvi,
joka näkyy Orionin vyössä

   Nils Mustelin
               www.mustelin.net



Raketenfahrt
Raketenfahrt, Max Valierin klassikko vuodelta 1929

Das Marsprojekt
Wernher v. Braunin suunnitelma miehitetylle matkalle Marsiin (1952)

Interplanetary Flight
Arthur C. Clarken
Interplanetary Flight, joka sai minut keskeyttämään oman kirjani kirjoittamisen...

"Tie tähtiin"

Poikavuosinani luin kaiken tähtitiedettä ja avaruusmatkoja käsittelevän aineiston mitä sain käsiini. Kotini kirjastossa oli runsaasti kirjoja, joissa kaunopuheisesti ja mielikuvitusta kiihottavien kuvien avulla kuvailtiin avaruuden mysteereitä, ja Turun kaupunginkirjastosta löysin lisää kirjoja. Vaatimattomilla viikkorahoillani ostin mielelläni poikakirjoja, joissa kuvailtiin ihmisen ensimmäistä matkaa Marsiin tai Venukseen. Usein sinne matkattiin avaruusaluksella, jonka joku nerokas keksijä pienen avustajajoukkonsa kanssa oli salaa rakentanut.

Kun sitten vähitellen koulussa opin riittävästi saksaa, havaitsin, että varsinkin 1920-luvulla oli kirjoitettu kirjoja, joissa aivan vakavissaan ja vakuuttavasti väitettiin, että oli vain ajan kysymys milloin ihminen rakettien kuljettamilla aluksilla voisi matkustaa avaruuteen ja vierailla muilla planeetoilla.

Ensimmäisinä opiskeluvuosinani minussa heräsi huimaava ajatus: kirjoittaisin itse asiallisen mutta mukaansatempaavan kirjan ihmisen tulevasta avaruuden valloittamisesta. Intoa puhkuen aloin suunnitella kirjaa. Sen nimi olisi Vägen till stjärnorna (Tie tähtiin), eikä kestänyt kovinkaan kauan kun sen jäsentely oli minulle suurin piirtein selvä, samoin kuin siihen tulevien yhdentoista luvun otsikot.

Kirjoitin osan toisensa jälkeen, mutta siitä ei tullut sitä mitä halusin. Yritin manata esiin kosmisia visioita ja huimaavia perspektiivejä, mutta kirjallinen esityskykyni ei riittänyt. Sain aikaan vain latteuksia ja itsestäänselvyyksiä, jotka vähitellen päätyivät paperikoriin.

Lopullisen kuoliniskun hanke sai, kun sattumalta löysin eräästä kirjakaupasta Tukholmasta kirjan, jonka oli kirjoittanut tuolloin täysin tuntematon kirjailija nimeltä Arthur C. Clarke. Kirjan nimi oli Interplanetary Flight – ja lukiessani sitä tajusin, että se mitä olin halunnut kirjoittaa oli jo kirjoitettu, ja lisäksi niin ja selkeästi ja lukijan mukaansa tempaavalla tavalla, että en ikinä ollut päässyt lähellekään mitään vastaavaa. (Vielä enemmän tämä piti paikkansa Clarken seuraavan avaruusmatkailua käsittelevän kirjan, The Exploration of Space, kohdalla. Se oli suunnattu huomattavasti laajemmalle lukijakunnalle kuin edellinen.)

Vägen till stjärnorna jäi kirjoittamatta – mutta joitakin sirpaleita säästettiin, ja niistä muokkasin samannimisen radio-ohjelman, joka lähetettiin kahdessa osassa (30.12.1953 ja 6.1.1954). Lainausten lukijoina oli muutamia opiskelutovereitani, mm. Rolf Kullberg, Anders G. Lindqvist ja Ralf Långbacka, jotka kaikki ovat myöhemmin tulleet tunnetuiksi aivan muissa yhteyksissä...

Radioteleskooppi
Nykyaikainen radioteleskooppi, jonka peiliantennin halkaisija on 40 metriä

Galaksi
Galaksilla M101
on samanlainen kierrerakenne kuin omalla galaksillamme Linnunradalla

Stanley L Miller
Stanley L. Miller
osoitti, että orgaanisia molekyyleja on voinut muodostua spontaanisti nuorella Maa-planeetalla
"Naapureita Linnunradassa"

Seuraavina vuosina, kun ensimmäiset maata kiertävät satelliitit lähetettiin avaruuteen ja avaruustutkimus otti ensiaskeleitaan, kirjoitin silloin tällöin avaruusaiheisia lehtiartikkeleita tai pienimuotoisia radio-ohjelmia. Akateemiset opintoni veivät kuitenkin yhä enemmän aikaa, ja sitä paitsi oleskelin paljon ulkomailla. Ulkoavaruus jäi auttamatta varjoon, kun piti elättää kasvava perhe ja samalla saada aikaan väitöskirja impulssimomenttien kytkennästä kaksiatomisissa molekyyleissä.

Vasta 1960-luvun puolivälissä avaruus alkoi jälleen yhä enemmän vetää minua puoleensa. Nyt ei ensisijaisen kiinnostukseni kohteena kuitenkaan enää ollut oma aurinkokuntamme planeettoineen. Tähtitieteessä oli tapahtunut paljon sitten poikavuosieni. Radioastronomiasta oli tullut tehokas väline, jolla voitiin tutkia sitä käsittämättömän suurta tähtisaareketta, jota kutsumme Linnunradaksi. Radioteleskoopit olivat tulleet niin herkiksi, että niillä pystyttäisiin sieppaamaan radiosignaaleja, joita olisivat lähettäneet meidän kanssamme samalla teknologisella tasolla olevat vieraat sivilisaatiot. Tähtitieteilijät olivat löytäneet yhä enemmän tukea sille käsitykselle, että suurella osalla meitä Linnunradassa ympäröivistä tähdistä luultavasti oli omat planeettakuntansa.

Lopuksi, mutta ei suinkaan vähiten tärkeänä: kemian Nobelin saanut Harold C. Urey ja hänen oppilaansa Stanley L. Miller olivat 1950-luvulla toteuttaneet mielenkiintoisen koesarjan, joka osoitti, että melko monimutkaisia orgaanisia molekyylejä, elävien olentojen rakennusaineita, on voinut syntyä spontaanisti maapallolla niissä olosuhteissa, jotka vallitsivat planeetallamme sen varhaislapsuudessa, neljä miljardia vuotta sitten.

Kaikki tämä herätti minussa uudelleen henkiin kuvitelmat elämästä maailmankaikkeudessa, joita aikoinaan oli tullut mieleeni lukiessani ranskalaisen tähtitieteilijän ja kirjailijan Camille Flammarionin teoksen Asuttuja maailmoja ja muita hänen mielikuvitusta kiihottavia kirjojaan.

Ja niin syntyi taas lehtiartikkeleita ja radio-ohjelmia, joissa nyt keskityttiin faktoihin ja arveluihin elämän levinneisyydestä maailmankaikkeudessa sekä mahdollisuuksiimme saada yhteys ja kommunikoida maapallon ulkopuolisten olioiden kanssa, jos sellaisia on olemassa. Eräänlainen käännekohta oli 45 minuutin pituinen radio-ohjelma nimeltään Grannar i Vintergatan (Naapureita Linnunradassa), joka lähetettiin Uudenvuodenpäivänä 1966 ja jossa sitaatteja luki mm. Lars Svedberg.

Tämän jälkeen ei ollut enää paluuta entiseen. Edellinen kirjahankkeeni 12 vuotta sitten oli typistynyt radio-ohjelmaksi, mutta nyt minusta tuntui, että Grannar i Vintergatan oli avannut niin paljon kiehtovia näköaloja, että minun oli yksinkertaisesti aivan pakko jatkaa ja laajentaa sen käsikirjoitus kirjaksi.

Olin arvellut käyttäväni kirjan kirjoittamiseen muutaman kuukauden verran vapaa-aikaani, korkeintaan vuoden. Jos olisin aavistanut, että siihen kuluisi yli 10 vuotta, olisin luultavasti luopunut koko projektista...


Maa planeettana
Teinivuosieni haave saada joskus nähdä Maa planeettana avaruudessa toteutui ainakin välillisesti kuulennoilla otettujen valokuvien kautta
(NASA)


Camille Flammarion
Camille Flammarion
1842-1925

"Elämää maailmankaikkeudessa?"

Eräänä loskaisena talvipäivänä vuoden 1977 alkupuolella, ollessani työmatkalla Tukholmassa, kävelin kustannusyhtiöön Natur och Kultur. Olin valinnut sen siksi, että Natur och Kultur oli kustantanut niin monet lapsuudenkodissani olleista hyvistä kansantajuisista tiedekirjoista. Minulla oli mukanani lähes valmis käsikirjoitus kirjaan, jolle olin antanut nimeksi Under främmande solar (Vieraiden aurinkojen alla).

Muutaman viikon kuluttua sain vastauksen: Natur och Kultur halusi mielellään julkaista kirjani, mutta sen nimeä pitäisi muuttaa, sillä siitä tuli pikemminkin mieleen eksoottinen matkakuvaus kuin ulkoavaruus...

Ehdotin nimeksi Liv bland miljarder stjärnor (Elämää miljardien tähtien joukossa) ja lisäsin siihen varmuuden vuoksi alaotsikon, joka ei jättäisi mitään epäselväksi kirjan aiheen suhteen: Civilisationer i Vintergatan – och därbortom? (Sivilisaatioita Linnunradassa – ja sen tuolla puolen?). Ehdotus hyväksyttiin.

Kului vuosi, jonka aikana täydensin ja muokkasin tekstiä ja olin kiinteässä yhteistyössä kuvittajien kanssa, ja vuoden 1978 alussa kirja ilmestyi. Oli sanoinkuvaamaton tunne pidellä kädessään kirjan ensimmäistä kappaletta, nähdä miten yli kymmenen vuoden työ oli muuttunut tyylikkään näköiseksi kirjaksi, ja lukea uudelleen, ajalle tyypillisessä käännösasussa, ne Camille Flammarionin rivit, jotka olin valinnut kirjani motoksi:

Ja kun nämä timantinhohtoisina säkenöivät tähtikuviot ylevinä öinä kaikessa kauneudessaan kohottautuvat idästä ja levittävät salaperäistä hehkuaan rajattomalla taivaalla, maailmojen mittaamattomuudessa, tähtisissä kaikkeuksissa, etäisten tähtisumujen hopeahuntujen katveessa, äärettömyyden arvoituksellisissa syvyyksissä ja kaukana ikuisen loiston ja rikkauden tutkimattomilla tienoilla, tervehtikäämme, veljeni, tervehtikäämme kaikki: maailmankaikkion korkeuksissa kulkee ohitsemme juhlallisena saattona ihmiskuntia, sisaruksiamme.

    Camille Flammarion: Asuttuja maailmoja (loppusanat)

Luonnollisesti olin ilahtunut siitä, että arvostelut olivat myönteisiä sekä Ruotsissa että Suomessa ja että kirja meni hyvin kaupaksi. Erityinen kunnianosoitus oli mielestäni se, että kirjani otettiin heti käyttöön tähtitieteen perusopetuksessa kolmessa ruotsalaisessa yliopistossa: Lundissa, Tukholmassa ja Uppsalassa.

Pian tuli ajankohtaiseksi myös kääntää kirja muille pohjoismaisille kielille. Tanskankielinen laitos julkaistiin jo vuonna 1979 (Samlerens Forlag) ja suomenkielinen, jolle annettiin nimi Elämää maailmankaikkeudessa?, vuonna 1980 (WSOY). Vuonna 1980 julkaistiin myös uusi, tarkistettu ruotsinkielinen laitos, ja vuonna 1982 oli vuorossa norjankielinen laitos (Tanum og Nordli).

Ruotsinkielinen 1. painos Ruotsinkielinen 2. painos Suomenkielinen laitos
Tanskankielinen laitos Norjankielinen laitos Tekstiruutu

Kirjan eri versiot eivät ole keskenään täysin samanlaisia. Koska avaruustutkimuksessa tapahtui paljon 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa, pyrin ottamaan uusimmat tutkimustulokset huomioon joka kerran kun uusi painos oli ajankohtainen.

Kun kirja oli ilmestynyt suomeksi vuonna 1980, sain ilokseni seuraavana vuonna valtion tiedonjulkistamispalkinnon.


Teknisistä syystä olen jakanut tämän sivun kahteen sivuun.

Sivu 2 ei ole mainittu valikossa, mutta pääset sinne klikkaamalla vasemmalla olevaa kuvaketta.


Tämä sivu on viimeksi muutettu 6.9.2002
Suomennos: Riitta Eskelinen
Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita sähköpostitse: nils.mustelin@dlc.fi