Ne tekevät sen aivan itse, uskon avaruusolentojen ajattelevan, kun ne katselevat menoa Maapallolla. Yksi tapa, millä teemme sen aivan itse, on generatiivinen tekoäly.

Ihmiskunnan menestyksen salaisuus on kirjoitettu kieli, jolla voimme siirtää ajatuksia aivoistamme toisten aivoihin jopa sukupolvien välillä. Nyt olemme päästäneet tekoälyn sorkkimaan tätä kulttuurimme kivijalkaa. Sisällöt muuttuvat, mutta niitä ei enää muuta vain ihminen itse.

Facebookia selatessa silmiin osuu nykyään toinen toistaan kiehtovampia uutisia: Ruotsissa varislinnut keräävät tupakannatsoja maasta ja vievät ne automaattiin, joka antaa linnuille palkkioksi herkkupalan. Suomessa kulkukoirat majoitetaan väestönsuojiin turvaan pakkaselta, Lapissa porojen sarvet maalataan pimeässä hohtavalla maalilla kolareiden ehkäisemiseksi ja Mindhunter-televisiosarjasta ollaan viimeinkin tekemässä kolmatta tuotantokautta.

Valeuutisia kaikki. Osan tunnisti nopeasti valheeksi jo pelkästään tekoälyn luoman kuvan perusteella. Parin vuoden kuluttua kuvat ovat ehkä jo niin kehittyneitä, ettei ihmissilmä huomaa keinotekoisuutta. Mindhunterin kohdalla annoin itseni mennä hetkeksi halpaan – niin kovasti sarjan jääminen kahden kauden mittaiseksi aikanaan harmitti, ja toisaalta mitään selvää lopetusuutista en koskaan sattunut näkemään.

Osa eteeni aukeavista valeuutisista on luultavasti kokonaan tekoälyllä tehtyjä, osassa tekoäly vastaa vain kuvista. Osassa uutisia on pieni annos totuutta: Ruotsissa tosiaan kokeiltiin jokin aika sitten pienimuotoisesti, lähtisivätkö naakat ja varikset keräämään tumppeja ruokapalkalla. Start up -viritelmä kuitenkin kaatui. Eivätkö varislinnut oppineet tarpeeksi tehokkaiksi keräilijöiksi vai jäikö homma kiinni rahoittajien kiinnostuksen puutteesta?

Ehkäpä porojen sarvien maalaamisenkin taustalla on jokin suunnitelman tasolle jäänyt hanke, jota rikkinäinen puhelin on sitten suurennellut ja vääristellyt. Verkko alkaa olla täynnä valeuutisia, ja niiden totuusprosentin sekä taustan selvittämiseen voisi käyttää vuorokauden kaikki tunnit. Kuka jaksaa?

Valeuutisissa ei sinänsä ole mitään uutta – niitä on varmasti keksitty niin kauan kuin ihmiset ovat kyenneet puhumaan toisilleen. Aikakauden tekniikasta on aina kiinni, kuinka valeuutiset tehdään ja miten niitä levitetään.

Generatiivinen tekoäly saattaa kuitenkin romahduttaa sisällön luotettavuuden aivan uudella tehokkuudella. Jo nyt on arvioitu, että jopa puolet verkon sisällöstä voi olla tekoälyn tuottamaa. Osuus kasvaa joka hetki. Määrällinen ongelma muuttuu lopulta laadulliseksi, koska se on niin totaalinen.

Kaikki tekoälyllä tehty ei välttämättä näy tiedon loppukäyttäjälle. Esimerkiksi tieteellisen tiedon kohdalla tekoälyllä voi olla lonkeronsa jokaisessa kohdassa julkaisuketjua: Tiedelehteen lähetetty käsikirjoitus voi olla kokonaan tekoälyllä tehty. Toisaalta tutkijan saama pyyntö kirjoittaa lehteen voi olla sekin tekoälyn tuotosta – ehkä koko lehteä ei ole olemassa, tai koko aidonnäköinen sivusto onkin tekoälyn tuottamaa. Vertaisarvioija voi turvautua tekoälyyn, ja kun tutkimusartikkeli on julkaistu, tekoäly imaisee sen sisäänsä oppimateriaalikseen.

Tavislukija joutuu tosissaan miettimään, onko verkossa sattumalta vastaan tullut artikkeli oikea ihmisten tekemä tutkimus vai silkkaa tekoälytauhkaa. Tekoäly voi tehdä julkaisuista tiivistelmiä, joissa yksityiskohdat ovat oikein tai vähän vähemmän oikein, ja tekoälyyn perustuvaa konekäännintä voi käyttää kääntämään tiedejulkaisuja eri kielille. Osa näistä tekoälyn soveltamistavoista nopeuttaa tekemistä tai parantaa tiedon saavutettavuutta, osa taas tuottaa tieteen näköistä mutta luotettavuudeltaan täysin ennakoimatonta sisältöä.

Kaikkea tätä tehdään tietenkin jo, ja seurauksia on vaikea ennustaa. Miten käy esimerkiksi luottamuksen tieteeseen, jos ihmiset tottuvat siihen, että vaikkapa 90 prosenttia tieteennäköisestä sisällöstä onkin yhdentekevää humpuukia tai tarkoituksella vääristeltyä informaatiota?

Ihmisen itsensä rakentama generatiivinen tekoäly on synnyttänyt toistaiseksi suurimman tiedon kriisin ihmiskunnan historiassa.

Tiina Raevaaran kymmenen vuotta Skeptikossa ilmestynyt palsta päättyy. Toimitus kiittää!