”Tämä on tällainen tekoälyohjattu kiertoharjoittelujärjestelmä.” Näin alkoi kuntosalin upouusien laitteiden esittelytunti. Olen aiemmin testannut muun muassa kiropraktiikkaa (Skeptikko 2/2016) ja äänimaljarentoutusta (Skeptikko 1/2025). Nyt vuorossa on vähemmän humpuukilta kuulostava kuntopiirimenetelmä.

Esittelytunnilla on lisäkseni viisi keski-ikäistä tai sen ylittänyttä naista. Huoneen laidoilla on yhdeksän laitetta: kolme jalkalihastreeniin, neljä käsivoimille ja yhdet selkä- ja vatsalihaksille. Laitteiden saapumisen jälkeen yritin ensin kokeilla niitä itsenäisesti, mutta vempaimet eivät toimi ilman ladattua sovellusta ja esittelijän myöntämää käyttölupaa.

Opastuksen aikana meidän piti tehdä muutama liike jokaisella laitteella. Näin järjestelmä sai tiedon harjoittelijan maksimivoimatasoista ja siitä, kuinka laajoja liikeratoja hän tekee. Niiden mukaan kone valitsee sopivan vastuksen ja liikelaajuuden.

Kyseiset Technogym-kojeet ovat toiminnallisesti samoja kuin kuntosalien perinteiset laitteet; vastus vain tulee sähköstä eikä painovoimasta. Kuten ennustin, sähkömoottori ei ole yhtä luonnollisen tuntuinen kuin painoihin perustuvat laitteet. Etenkin liikkeiden ääripäissä vastus tuntuu loppuvan liian aikaisin, aivan kuten joissakin paineilmaan perustuvissa laitteissa.

Minulla on noin 40 vuotta kokemusta akrobatiasta ja voimaharjoittelusta. Testikerran tulokseni kahdeksasta laitteesta (takareisilaitteen jätin väliin) olivat seuraavia: viisi kertaa ”erinomainen”, kaksi ”hyvää” ja yksi ”keskiverto”. Kysyin ohjaajalta puolileikilläni, mistä nämä ”hyvät” ja ”keskiverto” muka tulevat. Tiesin toki, että polvivammojen jäljiltä en ole jalkaprässissä parhaimmillani.

Opas lohdutti, että vertailuryhmä on pieni ja että saan olla tuloksiini tyytyväinen. Ainakin siinä hän oli oikeassa, että verrokkiryhmän koko on ratkaisevaa kaikenlaisessa tilastovertailussa. Verrokkiryhmä nimittäin pienenee, mitä samankaltaisempi – eli vertailukelpoisempi – ryhmästä halutaan.

Oletetaan, että voimatestin tekee 62-vuotias Liisa. Hän on raitis, 69-kiloinen ja 167-senttinen toimistotyöntekijä ilman urheilutaustaa. Kuinka monta hänenlaistaan on tehnyt testiohjelman? Onko heitä kaksi? Vai viisi? Muutaman yksilön perusteella on mahdotonta pätevästi arvioida sitä, onko Liisan voimataso parempi vai huonompi kuin keskiverto 62-vuotiaalla ja 69-kiloisella päihteettömällä konttoristilla.

Verrokkiryhmää voitaisiin toki kasvattaa laskemalla mukaan 50-70 -vuotiaat ja 60-80 -kiloiset. Tällöin saataisiin tilastollisesti perustellumpia vertailuja, mutta samalla päätelmistä tulisi epätarkempia.

Opastuksen lopuksi kysyin ohjaajalta, tekeekö järjestelmä personal trainereista työttömiä. Hän naurahti ja sanoi ihmisen olevan sosiaalinen, ja että sitä kone ei voi korvata. Hetki ei tuntunut sopivalta vastaesimerkkien kertomiseen.

Tietoturvasta esittelijä ei kertonut lainkaan. Moni kaupallinen ja pahantahtoinenkin taho on kiinnostunut ihmisten painosta ja liikkumisesta. Osallistujat silti mukisematta antoivat henkilökohtaisia tietojaan sovelluksen käyttöön. En ihmettelisi, jos jokin Kiinan kaltainen totalitaristinen maa alkaisi seurata kansalaisten harjoittelua. Lopulta hallinto voisi jopa myöntää palveluita sen mukaan, kuinka ahkerasti kukin on treenannut. (Technogymin perustaja on italialainen, mutta itse yritys on levittäytynyt ympäri maailmaa. Sen rahoituspohja on myös varsin monimutkainen.)

Esittelylehtinen markkinoi järjestelmää helppoudella. Voit aloittaa ”ilman painojen ja toistojen miettimistä tai teknisen säätämisen vaivaa tekoälyn huolehtiessa säädöistä ja ohjauksesta.” Sopivien painojen ja säätöjen valitseminen kuntosalilaitteissa ei kuitenkaan ole uudenlaisia ratkaisuja kaipaava ongelma. Helpompaa pulmaa saa itse asiassa hakea; jos et jaksa toistaa liikettä, kevennä kuormaa.

Myös tekoälytreenin helppous on näennäistä. Laitteen näytön seuraaminen vaatii esimerkiksi tarkempaa keskittymistä kuin perinteinen kiertoharjoittelu – siinä määrin, että kuulokkeista tulevan keskusteluohjelman seuraaminen ei tahtonut onnistua. Eräs käyttäjä harmitteli myös sitä, että näyttöjen takia hän joutuu treeneissäkin pitämään silmälaseja. (Toinen taas kehui sitä, että huoneessa ei ole keskittymistä häiritseviä peilejä.)

Ylös, ulos ja bussiin?

Toistaiseksi ei ole tietoa, kumpi tuo parempia tuloksia, kone- vai ihmisvalmentaja. Minulle kumpikaan ei sovi, mutta jos pitäisi valita, ottaisin koneen. Olen varsin huono ottamaan vastaan neuvoja, ja etenkin salilla koen tietäväni itse parhaiten, miten haluan harjoitella.

Jotta tekoälyvalmentajan ja ihmisvalmentajan ero saataisiin selville, tarvittaisiin suuri joukko lähtömotivaatioltaan samanlaisia koehenkilöitä. Heidät tulisi satunnaisesti jakaa ryhmiin harjoittelemaan joko tekoälyn kanssa, henkilökohtaisen valmentajan opastuksessa tai omatoimisesti. Merkityksettömämpiinkin asioihin laitetaan tutkimusvaroja. (Ks. esim. Skeptikko 4/2025: ”Synninpäästö Suomen Akatemialle?”)

Ensiaavistukseni on, että tekoälyjärjestelmän pelillisyys ja sen antama palaute jo liikkeen aikana tekevät harjoittelusta vaihtoehtoja tehokkaampaa. Kuntosalilla moni myös istuskelee laitteilla ja räplää luuriaan, jopa räpsii omakuvia. Heidän harjoitteluaan menetelmä taatusti tehostaisi – ja se myös vapauttaisi laitteita muiden käyttöön.

Opastuksen jälkeisenä päivänä tein varsinaisen ohjelman. Valittavana oli viisi tasoa. Otin niistä rankimman ”Boost performance” -vaihtoehdon. Esittelylehtinen kuvaa sitä seuraavasti: ”Kasvata urheilullista suorituskykyäsi ja lisää lihasvoimaasi korkeaintensiteettisellä voimatreenillä.” Keveintä ”Start moving” -tasoa kuvataan vireystilan ja ryhdin paranemisella. Välissä ovat ”Lose weight”, ”Tone your body”, ja Stay young” -tasot.

Treeniohjelma koostuu kaikilla tasoilla kahdesta laitekierroksesta. Kussakin laitteessa ollaan 45 sekuntia kerrallaan, ja välissä on 25 sekuntia lepoa. Sen aikana pitää siirtyä seuraavaan kojeeseen.

Yleensä teen kuntosalilla kutakin liikesarjaa 8–12 toistoa. Tekoälyn määräämän 45 sekunnin kanssa toistoja tuli selvästi enemmän, 15–20 kappaletta. Toistojen määrä ja huilien lyhyys tekivät harjoituksesta rankan. Näyttö myös kertoi jokaisen työnnön ja vedon aikana, mille wattitasolle minun pitää pyrkiä ja kuinka lähelle tavoitetta pääsin. Viimeisissä toistoissa kone huomasi, etten jaksa pitää tehoja yllä, joten se laski tavoitetasoa.

Mikäli harjoittelua haluaa jatkaa, kahden kierroksen jälkeen on kirjauduttava järjestelmään uudelleen. Se ei tullut mieleenikään. Tietyt lihasryhmät olivat jo ensimmäisen kierroksen jälkeen niin naatteja, että olin vähällä jättää kesken.

Kokeiluni ja haastattelujeni perusteella uudet laitteet ovat hyödyllisempiä kuin vaikkapa ruumiintoimintoja rekisteröivät älykellot ja -sormukset. Kansanterveyden kohentajaksi tekoälykuntopiiristä tuskin silti on. Ongelma on pikemminkin se, miten saada liikkumattomat liikkeelle. Kuinka hyväksi kone voi siinä tulla?

Aikoinaan kirjastoautoja perusteltiin kansanvalistuksella. Joku voisi ehkä kokeilla vastaavaa kansanterveyttä ajavaa kuntosalibussia. Tosin on syytä epäillä, tulisiko sinne väkeä. Lisäksi on kyseenalaista, ovatko kuntosalilaitteet sittenkään tehokas, ainakaan kustannustehokas tapa kohentaa väestön terveyttä.

PS. Tätä kirjoitettaessa olen tehnyt ohjelman kuudesti läpi, kerran viikossa. Neljännellä kerralla kone kertoi, että suoritukseni olivat parantuneet. Perään kone kysyi, voisiko tehoja nostaa kahdella prosentilla. Toki, antaa tulla vaan, miksi edes kysyt.

Ikävä kyllä en usko, että olin kehittynyt. Tai jos olin, se oli tapahtunut jossakin muussa kuin lihasvoimassa. Luultavimmin olin oppinut laskelmoimaan, miten liikkeitä tulee tehdä – missä kohdin pitää työntää/vetää kovimmin – jotta tavoiteltu wattimäärä tulee täytetyksi. Kun käskytys tulee tällä tavoin ulkoa, ihmismieli alkaa etsiä helpottavia oikoreittejä. Päätelmä: sisäisen motivaation herättämistä kone ei vielä osaa; se saattaa olla siinä huonompi kuin yläasteen liikuntatunti.